Nenna Karhu

Olen Nenna, voimistelun massatapahtumien suuri ystävä Helsingistä. Ikää minulla on tätä esittelyä kirjoittaessa 22 vuotta ja vuosia voimistelun parissa melkein saman verran. Olen koulutukseltani liikuntaneuvoja-ylioppilas ja työskentelen tällä hetkellä akrobatiavoimistelun parissa kokopäiväisesti. Lopetettuani aktiiviuran akrobatiavoimistelussa siirryin nykyiseen työpaikkaani Espoon Telinetaitureille koordinoimaan lajin kilpatoimintaa.

Voimistelu on aina tavalla tai toisella kuulunut elämääni, joten sitä voisi kutsua elämäntavaksi. Kenttäohjelmiin olen päässyt osallistumaan kolmesti esiintyjänä nauttien joka hetkestä ja tunteesta, joita isolla massalla esiintyminen tuottaa. Nyt saan olla mukana luomassa uusia muistoja koreografin näkökulmasta ja toivon, että voimisteluyhteisön upea ilmapiiri välittyy sitä kautta yhä useammille.

Lajien yhteisohjelma